Arki alkaa, muttei ihan vielä!

Moi!

Viimeistä lomaviikkoa vietetään ja juuri nyt ilma on oikein mukava, selvästi jo syksyä ilmassa, mutta muuten mukava ulkoilusää.

Näin lomalla on ollut mukava treenailla aina kun on ehtinyt. Viikonloppuna ehti pari treeniä tekemään.

Sunnuntai vaihteeksi LC-painotuksella. Lämmittelyjen jälkeen 4 min setti 2 x 24 kg kuulilla, 32 toistoa. Kuntopuoli tuntuu olevan aika huono eikä räkkiasentokaan tuntunut löytyvän sarjan aikana. Raskaalta tuntui.

No, harjoitellaan sitten lisää sitä. Seuraava setti kokonaiskestoltaan 10 min, jossa 3o sek työjakso ja 30 sek palautus. Työjaksoissa vuorotellen rive 2 x 24 kg ja työntö 2 x 24 kg. Molempia tuli 5 sarjaa ja 6 toistoa per työjakso. Mukava setti, ei liian raskas.

Loppujumpaksi kyykkäilyä, 110 kg 10 x 3 toistoa.

Tänään fillarilla salille, kun ilma oli parempi, ei satanut ja muutenkin mukava sää. LC mielessä jälleen, nyt vähän isommilla, mutta lyhyitä sarjoja.

2 x 28 kg 10 x 1 min, 1 min palautus, pace 6 rpm sarjan ajan.

Tuntui aika painavilta!

Loppujumppaa vähän samaan tyyliin, maastaveto 120 kg 10 x 3 toiston sarjat.

Pohjejumppaa lisäksi, 10 toiston sarjoja 60,70,80,90,100 kg. Kokeilin vielä lopuksi vähän salille tullutta prässiä ja reisiojennuslaitetta, ei ehkä ihan mun juttuja, mutta laitteina ok. Vielä ehtii muutaman päivän lomailla ja sitten tää lysti loppuu.

T KuulaAri

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Viimeistä viedään…

Moi!

Viimeistä viedään kohta, nimittäin lomaviikkoa. Ensi viikko vielä ja sitten taas ootellaan silmät sumussa n. 40-50 viikkoa seuraavaa.

Nopeasti tuo aika kuluu, tosin aika paljon on touhua mahtunut mukaan. Loman alkuun kisa Kuusamossa, joka jätti pienesti pahan maun jälkeensä. Vasta palkintojen jaossa selvisi että painoluokkia oli taas yhdistelty ja biathlon mitali vaihtui hopeiseen. No, mitali kuitenkin.

Sitten oltiin vähän aikaa kotosalla. Ekan viikon lopuksi ajeltiin Katrin isän luo ja siitä napattiin porukkaa mukaan ja pikavisiitille Tallinnaan. Se on musta mukava kaupunki ja hyvää sapuskaa tarjolla!

DSC_0470

Puolivälissä seuraavaa viikkoa takaisin Ouluun ja pari treenikertaa siihen väliin ehti tekaista ennen seuraavan viikonlopun reissua Varkauteen. Valmennettavista Sanna-Maija järjesti pienimuotoisen treenituokion sinne ja samalla käytiin Katrin tädin luona visiitillä.

Sunnuntaiksi kiirehdittiin kotiiin Ouluun ja suoraan juna-asemalle, jonne tuli lisää Katrin sukulaisia, nyt vähän kaukaisempia sellaisia, eno Uudesta Seelannista puolisoineen. Maanantaina käytiiin melomassa Kiiminki-joella, mukavaa puuhaa ja ilmakin sattui juuri silloin olemaan mukava.

Keskiviikkona ehti käydä treenaamassa, LC vuorossa ja sen päätteeksi hieman kyykkäilyä. Viikon toinen treeni vasta tänään, loppuviikko meni vähän toipumiseksi pienestä operaatiota Oys:ssa.

Tänään mentiin Voimalaan kokeilemaan kahvakuulan virtuaaliliigaan suoritusta. Liiga on jaettu kolmeen suoritukseen ja nyt oli vuorossa tempaus. Alkuun ajattelin laittaa siihen Kuusamon kisatempauksen, mutta en ollut siihen tyytyväinen ja päätin kokeilla uutta suoritusta. Aikaisemmin testasin 22 kg kuulalla ja sillä oiskin tullut vähän parempi tulos, tänään sitten 26 kg kuulalla. Se oli oikeastaan enemmän testinosto itselle, en oo tainnut sillä koskaan oikein tiukkaa settiä tehdä. Tuossa se video on, 4/4 min ja pace 16 rpm, yhteistulos 128 toistoa:

Tuon jälkeen vielä hieman maastavetoa: 115 kg 7 x 5 toistoa ja loppujumpaksi pikkaisen selänojennusta, leuanvetoa, pallon heittoa seinään ja voimapyörää.

Onneksi on vielä ensi viikko lomaa!

T KuulaAri

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Tulipa käytyä nostolavalla, pitkästä aikaa!

Moi!

Perjaina oli viimeinen työpäivä ennen kesälomaa ja lomamoodiin vaihto kävikin luontevasti ja nopeasti. Auton keula kohti Kuusamoa ja kahvakuulan veteraaninostajien SM-kisoja. Kisoissa sekä veteraanien SM kisa että kansallinen kisa.

Illalla oltiin hyvissä ajoin paikalla ja saatiin hoidettua punnitukset saman tien. Vaaka voitettiin ja päästiin omaan painoluokkaan.

vetiltapala

Punnituksen jälkeen päästiin tankkaamaan, nyt ollaan jo jälkiruokavaiheessa menossa.

Kisapaikka oli tuttu aikaisemmilta vuosilta. Kuusamon liikuntahalli tarjoaa hyvät puitteet tälläiselle tapahtumalle ja järjestävän seuran organisaatio osaa hoitaa homman hienosti. Aikataulu pitää, nyt pari sähkökatkosta aiheutti pientä lisäjännitystä, mutta ei silti estänyt nostojen jatkumista. Oli siinä nostajilla varmaan jännät paikat!

Oma suoritus oli sekä biathlon (työntö ja tempaus) että LC. Ikäluokan mukaisesti kuulina 20 kg, mikä olikin suurin syy lähtemiseen. Isommat kuulat rassaa sen verran enemmän olkapäätä että oisi pitänut miettiä tarkkaan mitä tekee.

Työntö oli ekana vuorossa ja suoritus oli keskinkertainen, 103 toistoa. Isoja ongelmia vatsan kanssa, taisin nielaista jonkun ilmapallon vahingossa kun sellainen tunne oli koko päivän. Hankaloitti hengittämistä melkoisesti ja söi tulosta sen myötä. Tulos kuitenkin oman painoluokan SE!

IMG_9024

Tempaus seuraavana reilun tauon jälkeen. Näissä kisoissa on mulla ongelmana pitää nostovirettä yllä. Pitkä tauko pitäisi käyttää lepäämiseen, mutta sitä mielenkiinnolla seuraa muiden nostoja ja tietysti juttelee muiden kanssa, kun harvoin tavataan paikan päällä.

Tempaus meni miltei tavoitteeseen, 199 toistoa ja aika karuja olivat viimeiset nostot. Mutta näissä karkeloissa taiteellinen vaikutelma ei ratkaise vaan sääntöjen puitteissa tehdyt suoritukset asettavat nostajat järjestykseen. Tempaustulos myös oli uusi painoluokan SE-tulos. Ja näistä biathlonin nostoista tuli vielä kolmas SE-tulos yhteistuloksesta.

Alla tempaus menossa (kuva Ida Maasalo).

vettempaus

Kuvassa on hieman salin piilomainontaa, huomaakohan kukaan?

Tähän väliin sitten pääsi Katrikin lavalle. Alkukesästä hänen polveaan operoitiin ja koko kesä on ollut toipumista leikkauksesta ja treenit ovat olleet vähissä. Onneksi tempaus liikkeenä on  sellainen että se sujuu vaikkei kyykky ja ponnistaminen oikein onnistukaan vielä. Arvoitus oli että millaiseen tulokseen pääseee. Mutta sisua on ja hyvä tulos tuli, 16 kg tempaus ja 188 toistoa, jolla tuli painoluokan voitto!

IMG_9098

Ja salin mainosta taas esillä trikoissa! Viimeiseen omaan suoritukseen piti jo pusertaa oikein kunnolla, kun edelliset nostot jo tuntui kropassa. Ja kun lajina vielä mulle hankala LC, niin tahtojen taistelu siinä käytiin. Neljän minuutin kohdalla olin jo valmis lopettamaan mutta kun viereiseltä lavalta kuului jupinaa: ”… on tää niin mukavaa!” niin ajattelin mennä vielä minuutti kerrallaan eteenpäin. Loput minuutin sitten toisto kerrallaan ja pääsin loppuun ja toistoja 76. Se riitti tällä kertaa ikäluokan SM voittoon.

IMG_9169

Eikö vaan näytä mukavalta harrastukselta? Ei tunnu missään…

Palkintojen jaossa tuli sitten yllätyksiä, kun painoluokat biathlonissa olikin yhdistetty ja sijoitus muuttui hopeamitaliksi. Pieni pettymys ja turhautuminen kun ei painoluokilla tunnu olevan mitään merkitystä. Meni se ohi kuitenkin ja tässä jo vähän hymyilyttää!

IMG_9213

Kisoissa oli mukana valmennettavia aika monta ja hyviä tuloksia tekivät kaikki! Kuvassa alla ”Arin Enkelit ja itse …nen valmentaja”. Täydentäkää itse haluamallanne sanalla puuttuva osa!

IMG_9209

  • Satu: LC 2 x 16 kg kuulilla ja tulos uusi komea SE ja ykkössija, 106 toistoa!
  • Sanna-Maija:veteraanien SM, OALC 20 kg ja tulos 107 toistoa ja toinen sija.
  • Anneli: veteraanien SM, OALC 16 kg, tulos 134 toistoa ja SM 1 uudella SE-tuloksella!
  • Anneli teki lisäksi kansallisen kisan tempausksen, 16 kg, tulos 131 toistoa ja 1. sija.
  • Katri: tempaus kansallinen kisa, tulos 188 toistoa ja 1. sija.

Hyvin vedetty kaikilta, onnea suorituksista!

Nyt voikin sitten alkaa loman viettoon!

Mukavaa kesän jatkoa!

T. KuulaAri

 

1 kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Hikistä on heinäkuun treenaaminen!

Moi!

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että suomalaisen keho ei toimi kunnolla yli 22 asteen lämmössä. Se menee veteläksi ja alkaa tuottaa vastenmielisiä eritteitä ja työteho laskee. Ratkaisu ongelmaan on helppo, kesähelteillä siirretään tehtävät työt pohjoisemmille leveysvyöhykkeille, missä ruoho ei kasva!

Tuo viimeinen sivulause liittyy oman työpaikan ”lisätöihin”, mitkä mun mielestä julkisuuteen tuotuna vie uskottavuutta perinteiseltä yritykseltä, mikä on oleellisesti liittynyt suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen toimivuuteen.

Mutta tää blogi ei ole mikään kantaaottava, treenilogi enimmäkseen. Joten sitä asiaa sitten ikämiestreenaamisen taholta.

Tään viikon työvuorot on olleet aika raskaat, joten sitä myöten treenit vastaavasti kevyet. Ja kun on ollut niin kuumaa ja kosteaa, saa olla käsien kanssa tarkkana, mikäli kuulaa tarttis tempaista.

Tiistaina tein töissä tauolla vähän taukojumppaa, yritin tehdä kevyesti, ei ihan onnistunut.

  • Selänojennus 5 toistoa
  •  Maastaveto 90 kg 6 toistoa
  • Prässi 200kg 5 toistoa
  • Leuanveto 5 toistoa
  • Reisiojennus 40 kg 5 toisto
  • Vatsaliike 10 toistoa

Näitä sittten neljä kierrosta. Ihan pikkainen hiki tuli, joten loppuilta piti työkavereitä väistellä hygieniasyistä!

Keskiviikkona oli pitkästä aikaa valmennettavien kanssa yhteistreeniä, Anneli ja Satu sekä Katri pääsivät yhtä aikaa treenaamaan. Jokainen teki omia treenejään, mulla meni kotvanen kun mietin että mitähän mää tekisin. Tein sitten työntöä 2 x 20 kg kuulilla 6 min, toistoja vähän päälle 70. Kyykkäilin päätteeksi leuanvedon kanssa, vedot 10 kg painoliivin kanssa. Kyykyt 60,70,80,90,100, 110 10 toiston sarjoja. Leuat 5 toistoa ja viimeinen 10 toistoa.

Torstaina kävin itsekseni salilla tekemässä LC treenit. 2 x 20 kg kuulilla 6 min setti, toistoja 56. Lopettelin treenin pikku oheistreenillä, 2 x 20 k g kuulilla 10 min setti, jossa rive 30 sek, 30 sek taukoa ja työntö 30 sek ja 30 sek taukoa vaihtelivat. Kumpaakin liikettä työsarjaan 10 toistoa.

Perjantaina seuralle treenin veto. Vähän alkaa tääkin mietityttää, kun en oo enää seuran jäsen. Oonko lojaali vai oisko joku muu sana paremmin kuvaamaan tätä toimintaa?

Lämmittelyjen jälkeen setti. 6 min, jossa ekat 5 min meni siten että rive kahdella kuulalla 30 sek ja heti perään työntö 30 sek, vapailla paceilla kumpikin liike. Viimeinen minuutti sitten LC: tä. Oma suoritus tässä 2×20 kg kuulilla.

Lopetettiin treeni kuntopiiriin, hirviä hiki tuli mokomassa! 16 min yhteensä.

  • 3 min, hyppykyykky 10 toistoa + heiluri 20kg 10 toistoa, OAJ 5/5,  tempaus 5/5 toistoa, niin monta kierrosta kun ehtii tehdä.
  • Lankkupito 1 min.3

Tätä setti 4 kierrosta niin että liikkeet ja ajat pysyivät koko ajan samoina, ,kuulan koko vaihteli. Eka kierros 20 kg, toinen 28 kg ,kolmas 24 kg ja viimeinen 20 kg.

Siinähän se viikko meni, viikonloppu meneekin levätessä ja reissatessa. Palataan asiaan ensi viikolla!

T KuulaAri

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Kesätreeniä

Moi!

Kesä jatkuu eikä lomasta ole vielä tietoakaan. Pakerretaan siellä sitten kunnes kuun lopussa pääsee loman viettoon.

Treenit kuitenkin jollain asteella ohjelmassa. Olkapää on vihoitellut taas aika lailla, sen ehdoilla treenaillaan.

Tänään oli perjantain vakiotreenin veto. Mentiin Katrin kanssa vähän aikaisemmin paikalle että voidaan vähän jumppailla. Siinä salilla pyöriskellessä katse osui vastuskuminauhoihin ja leuanvetotankoon. Ajattelin kokeilla kuminauha-avusteista leuanvetoa ja surutta väärinkäyttää kisakuulaa. Tältä se näytti:

Oonkohan mä käsittänyt tään jotenkin väärin, ei tuo nauha helpottanut yhtään tuota vetämistä? Ja kahvakuulakin ihan väärässä käytössä…

Treeni LC painotteinen, alkuun normaalia jumppaa ja vatsalihassetti. Pääsarjana LC 10 x 1 min, minuutin palautuksella. Tarkoitus oli tehdä koko ajan nousevalla tahdilla ja oma suoritus 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 toistoa. Aika kiirettä piti tuossa viimeisessä sarjassa. Loppujumppana tabata askelkyykyllä takajalka korokkeella ja lisäpainot käsissä. Otti takalistoon aika mukavasti!

Ja melko reipas hiki pintaan!

T KuulaAri

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Juhannuksen jumpat

Moi!

Juhannus alkaa olla tältä vuodelta ohi. Onneksi, alkaa olla jo aika puhkinainen olo treenaamisesta.

Perjantaina käytiin ensin tallilla hevosta juoksuttamassa. Katri on vielä toipilaana polvileikkauksen jälkeen joten lupauduin hänelle avuksi. Olin köyden päässä ja toisessa päässä 500 kiloinen hevonen! Aapoa on helpompi kuljettaa narussa. Touho on kyllä oikeasti tottunut tähän joten homma meni itse asiassa aika helposti.

hevosmieskö

Myöhemmin käytiin voimalassa treenaamassa. Olkapää on vihoittelut taas, tällä kertaa se terveempi, joten oon ollut koko viikon treenaamatta kuulilla ja sama ajatus on ollut juhannuksenkin treeneissä.

Perjantain sarjat:

Kyykky  5 toistoa + leuanveto 8 toistoa + vatsaliike 20 toistoa + etunojapunnerrus 10 toistoa + selänojennus 10 toistoa.  Näitä kuusi kierrosta niin että kyykkyihin joka kierrokselle 10 kg lisää (60-110 kg) ja muut liikkeet pysyivät samoina joka kierroksella.

Lauantaina vähän toisen tyyppistä treeniä. Vetopainotteinen nyt.

Alkuun lisäpainoleuanvetoa pitkästä aikaa. Lyhyitä sarjoja, 10, 15,20 kg 3 toiston sarjat ja vielä 25 kg 4 x 3 toistoa. Päätteeksi nopeita vetoja ilman painoa 5 toistoa.

Maastaveto oli pääsettinä lauantaina. Tää on mulle vaikea liike ja pitää olla sen kanssa varovainen, sillä tuntuu että isoilla painoilla takareisi vamma saattaa uusia (se revähti pari vuotta sitten). Veto sarjat 10,9,…,1 toisto niin että joka kierrokselle 5 kg lisää painoa. Sarjojen välissä vatsaliikettä 10 toistoa. Aloitus paino 80 kg ja lopetus 125 kg. Loppuun lankkupito niin että jalat korokkeellä ja kädet kuntopallon päällä 2 min.

Sunnuntaina vähän kovempi setti. Kelkkaa, rinnallevetoa, boksihyppyä, etunojapunnerrusta ja vatsaliikkeitä. Monta sarjaa.

Kelkka aloitti aina kierrokset. 1 sivu pukkausta ja toisessa päässä väliliikesarjana boksihyppy (n. 45 cm) 5 toistoa + rinnalleveto 2 x 20 kg 5 toistoa + etunojapunnerrus 5 toistoa   + vatsaliike 10 toistoa. Uusi pukkaus takaisinpäin, nyt kelkkaan 15 kg lisäpaino. Toisen pään väliliikesarjana rinnalleveto 2 x 24 kg 5 toistoa + boksihyppy (n.55 cm) 5 toistoa + etunojapunnerrus 5 toistoa + vatsaliike 10 toistoa. Väliliikesarjat pysyivät samoina koko treenin ajan, kelkan kuorma vaihtui joka kierrokselle. Lisäkin aina yhden levyn niin kauan kuin tuntui että sivun pystyy pukkaamaan pysähtymättä. Enimmillään levyjä oli 10 (150 kg painoa kelkassa) ja sitten takaisin päin niin että pudottelin levyjä pois kunnes viimeinen kierros tyhjällä kelkalla. Kierroksia tuli kaikkiaan 21.  Aika rankka setti, aikaakin meni tunti ja 10 minuuttia. Isoilla kuormilla piti puhallella ennen hyppyjä, ettei tule vahinkoa kompuroimalla tms. Tuossa videolla yksi kierros, taitaa olla niitä loppupuolen sarjoja, painoa kelkassa 105 kg. Huomenna joutaakin sitten huilaamaan!

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Kelkkailu on talvipäivän hommia!

Moi!

Voimalan treenejä seuratessa olen katsellut tuota kelkan pukkaamista radalla. Se näyttää kovalta hommalta ja viime viikolla vielä pääsin seuraamaan sitä vielä lähempää. Kovia lasteja porukat siellä pukkaa, on ne kovia!

Tänään aamulla uskalsin sitten itsekin sitä kokeilla. Mulla ei oo tästä mitään kokemusta, joten kuorman suuruus on mysteeri. Se mielessä päivän treeniin.

aamutreeni

Otin pukkauksen lisäksi kierrokselle mukaan vatsaliikeet (10 toistoa) ja leuanveto 3 toistoa. Yksi kierros oli siis:

kelkan pukkaus 1 sivu (n. 15 m) + 10 vatsaliikettä + 3 leuanvetoa

Aloitin tyhjällä kelkalla ja lisäsin joka sivulla yhden 15 kg kiekon mukaan, muut liikkeet säilyivät samana joka kierroksella. Lisäsin levyjä niin kauan että sivun pukkaus  ei mennyt enää tauotta. Sen jälkeen aloin taas vähentämään levyjä kunnes viimeinen kelkka osa tyhjällä kelkalla. Viimeinen pukkaus oli koko ratakierros.

Kierroksia tuli sitten 19 ja enimmillään painolevyjä oli 9 kelkassa. Aikaa kului n. 30 min ja aika uupunut olo oli sen jälkeen. Tulihan siinä samalla 190 vatsaliikettä ja 57 leuanvetoa.

Kovaa hommaa!

T KuulaAri

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized