Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2010

Reipas aamutreeni

Moikka!

Eilen ei kuulat kiinnostaneet, joten kävin lenkillä, n 55 min vetäisy. Ja voi kyllä todeta että kuulia nostamalla ei jaksa juosta, sen verran rankalta se taas tuntui. Vaan olli hieno ilma ja tuli kunnon venyttelykin tehtyä lenkin päälle, joten tänään uskalsi mennä kuulien pariin.

Pitkästä aikaa työntöjen parissa. Lämmittelyksi 20, 24, 28 ja 32 kg kullakin koolla ensin OAJ 5/5 ja sitten perään 5 työntöä.

Pääsarja 2 x 32 kg 10 x 1 min minuutin palautuksella (7,7,7,7,7,7,7,7,7,10 toistoa)

Alkoi se painaa loppua kohti ja pari erää tosi hankalasti kun hengitys meni sekaisin. Jalkoja ei saa mukaan niin kuin haluaisi ja räkissä ei juuri levätä, mutta kuitenkin sain tehtyä koko setin läpi.

Loppuun riveharjoittelua 2 x 28 kg 3 x 1 min minuutin palautuksella, 13, 13, 16 toistoa.

Ja sitten töihin!

T. KuulaAri

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Meneekö Ruotsi meidän ohi? Lisää Provinssia!

Moi!

Ruotsalaiset ovat meitä aktiivisempia. Tammikuussa IKSFA järjestää siellä leirin melkein samalla kokoonpanolla kuin Pietarissa, vain Mishin puuttuu listasta. Toinen sovittu leiri on Pietarissa toukokuussa.

Löytyisikö meiltä osallistujia leiriin Suomessa?  Olen melko varma että kuka tahansa millaisella taustalla tahansa (kokenut tai enempi kokenut) saa leiristä paljon mietittävää ja harjoiteltavaa.  Blogroll-listassa on linkit Ruotsin ja Pietarin leireille v. 2011.

Khasin pyysi minua IKSFA:n Suomen edustajaksi. Olin niin hämmentynyt moisesta että lupauduin tietämättä mitä siihen sitten sisältyy. Aika näyttää. Leirit näyttävät olevan melko kalliita, mutta jos pystyisimme järjestämään sen Suomessa jossain niin edes matkakulut jäävät pienemmiksi. Kiinnostaako ja jos niin mikä ois sopiva ajankohta?

Tuossa vielä vähän maistiaisia Provinssista:

T KuulaAri

5 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Lisää vaihtelua normitreeniin

Moro!

Tänään Oulussa aurinkoinen mutta tuulinen päivä. Jotain teki mieli treenata, lenkki pyöri enimmäkseen mielessä. Mutta eilinen kuntopiiri sai jalat sen verran kipeiksi että hylkäsin lenkin ja siirryin vaihtoehtoon B.

Kaksiosainen treeni tämäkin. Ajelin Heinäpäähän ja siellä aloitin tällä I-vaiheella:

Sauvakävelyä ensin 5 kierrosta loivan rinteen suuntaan ja sitten toiset 5 kierrosta jyrkän rinteen suuntaan. Aikaa tähän kului n. 26 min ja mukavasti lämpeni. Kävelyrupeaman jälkeen kuula käteen ja kahden käden heilautusta tehden jyrkkä rinne ylös, kesto n. 3 min. Takareidet lujilla tässä liikkeessä.

Ei kuvista oikein saa selvää millainen rinne on kyseessä mutta on se aika jyrkkä ja ”riittävän” pitkä.

Toinen osa treeniä oli tempaus 16 kg kuulalla. Tarkoitus oli tehdä 5/5 min, muttei jaksanut kuin neljä ja puoli minuuttia per käsi. Tuossa paketti ennen aloitusta:

Eli siis hanskatempaus kyseessä. Ei vieläkään täyttä aikaa.  Toistoja tuli 68/68. Voi todeta kuten Cola-Olli aikoinaan: ”Ei pysty, liian hapokasta”! Mulla vaan hapotti kyynärvarret. Vaan ihan mukava treenisessio tuli tuostakiin!

T KuulaAri

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Kahden treenin lauantai

Moi!

Olipas mukava kun sai aamulla nukkua pidempään. Tuli tosi tarpeeseen! Ja kun tuli levättyä paremmin niin sitten oli enemmän intoa treenaamiseenkin. Tänään tuli kaksi treeniä ihan suunnitellusti, kun kerran oli reilusti aikaa. Lämmittelyksi koirien ulkoiluttamista ja nurmen leikkuuta (ehdin just sateen alta pois). Ja kuulien kimppuun Volbeatin tahdittamana.

Lämmittelyyn OALC väliheilautuksella 16, 20, 24, 28, 32, 40 kg 5/5 toistoa.

LC sarjat

  • 2 x 16 kg 2 min 26 toistoa
  • 2 x 20 kg 2 min 24 toistoa
  • 2 x 24 kg 2 min 20 toistoa
  • 2 x 16 kg 5 min 56 toistoa (11, 11, 11, 11, 12)

Kolmen ekan sarjan välissä 3 min paussi, ennen viimeista sarjaa 5 min.

Kuulatreenin jälkeen painelin työpaikan salille kuntopiiri mielessä. Otin siitä videoleikkeen jos joku muu haluaisi nautiskella siitä, tuossa se on. Siinä on vaan liikkeet näytettynä, varsinainen kuntopiiri mulla oli nuo liikkeet siten että 45 sek töitä ja 15 sek lepoa tai vaihtoa seuraavaan liikkeeseen. Treenimusana Muse.

Tää on osaksi peräisin Pietarin leiriltä osa on sitten omia liikkeitä joilla pyrin parantamaan heikkouksiani.

Liikkeet ovat:

  1. Hyppy penkiltä (ei tarkoitus hypätä korkealle, mutta täysi ojennus jalasta ja lantiosta)
  2. Punnerrus kuulien päältä (idea hakea työnnön ylälukitusta, eli punnerrusten välissä kyynärpäät lukkoon!)
  3. Kahden käden korkea nosto isolla kuulalla (tässä 32 kg)
  4. Hyppykyykky (taas täysi ojennus jaloista ja lantiosta)
  5. Vatsarutistus
  6. Leuanveto (treenaa otetta koko ajan, vedit tai roikuit)
  7. Työntö niskan takaa (käsillä ei pysty työntämään joten jalkojen ja vartalon liike pääosassa)
  8. Pohjeliike
  9. Selän ojennus
  10. Vatsaliike kierrolla
  11. Hyppy kyykystä (ei korkealle mutta usein ja täydet ojennukset kuten muissakin)

Vaihteeksi mukavaa tuollainen treeni ja nyt tuntuu hyvältä.

Nazo oli Pietarissa ahkera valokuvaaja ja sai napattua mustakin kuvan jossa voisi melkein sanoa että kundi on räkissä. Muutenkin aika kivasti muokattu kuva, vai mitä!

Thank you Nazo!

T KuulaAri

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Kevyttä tempausta ennen juhannusta

Moi!

Yövuoro takana ja heikosti nukuttu päivä myös. Vielä huomenna aamuvuoro ja sitten voi hetken aikaa levähtää töistä. Tällä hetkellä treenit on hakusessa, ei mitään konkreettista tavoitetta näköpiirissä. Muutenkin on tarkoitus nyt jonkun aikaa keskittyä fysiikkaan ja jonkun verran ehkä voimanhankintaan lajinomaisesti. Tarkoitus parantaa aerobista kuntoa ja liikkuvuutta (katotaan sitten mikä oli hyvän aikeen lopputulos).

Vähän teki mieli treenata niin otin sitten nopean ja kevyen tempaustreenin.

  • 16 kg 1/1 min 24/24 toistoa
  • 20 kg 1/1 min 24/24 toistoa
  • 24 kg 1/1 min 25/25 toistoa

Näiden välissä 2 min tauko ja ennen viimeistä tempaussarjaa n. 5 min.

  • 16 kg 3/3 min 54/54 toistoa (18 rpm, hanskatempaus)

Vaikka oli suhteellisen kevyt treeni niin kyynärvarret aika tukossa nyt.

Katotaan miten juhannuksena jaksaa/viitsii/huvittaa treenata. 

HAUSKAA JUHANNUSTA KAIKILLE!!!!

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Vauhdikas viikonloppu!

Moi!

Rankka ja hauska viikonloppu takana. Monenlaista kerkiää kun vaan puuhaan ryhtyy.

Perjantaina lähdettiin Kaisa-Liisan kanssa Oulusta kohti Saarijärveä ja Summassaaren kylpylää. Siellä oli lauantaina kahvakuulalle omistettu päivä. Tuossa on tapahtuman järjestäjä, Petra Virtanen ja päivän päätähti, Kukka Laakso:

Päivä alkoi räväkästi. Kuulat ja treenaajat pihamaalle ja jumpalla liikkeelle. Eka suoritus oli OALC 10 min, tekotapa vapaa eli vapaat kädenvaihdot ja muutenkin vapaampi tyyli. Olimme Kaisa-Liisan kanssa treenipari, eli toinen teki ja toinen laski. Kaisalle oma ennätys, OALC 16 kg 113 toistoa.

Me tehtiin nää tiukemmin eli ihan kisasäännöillä ja yhdellä kädenvaihdolla. Pikku tauon jälkeen oli mun vuoro ja sama laji, kuulana 24 kg. 10 min ja 142 toistoa yhdellä vaihdolla ja ainakin Kaisan mukaan hyviä nostoja kaikki. Oma ennätys !

Mukava oli seurata muiden tekemisiä, mikä taidossa puuttui sen innokkuus korvasi!

Kisan jälkeen oli Petran vetämä kahvakuulatunti,  josta joku osa kyllä päätyy munkin vetämiin treeneihin. Eli ja tauko on…, tulette tuntemaan tämän termin!  Vauhtia oli enemmän kuin paljon ja hauskaa riitti. Kiitos Petra! Ja musiikki aivan huippua.

Sitten oli pääjutun vuoro eli Kukan studio. Perusliikkeitä, treeniä väliin pitempiä aikasarjoja (toisen kerran 10 min OALC 24 kg, nyt vapailla vaihdoilla ja enempi tekniikkaa tunnustellen). Riveä pitkähkö setti, vauhtipunnerrusta ja tempausta 10 min 20 kg minuutin välein käden vaihto. Kukalta tuli mm. hyvä vinkki tempaukseen, pitää vaan saada se menemään omaan tekemiseen.

Kaiken kaikkiaan lauantaina kuula oli kyllä aika paljon liikkeessä. Ja sen tunsi sitten kämmenissäkin ja muualla kropassa. Illalla oli niin väsynyt ja kipeä olo ettei oikein meinannut paikallaa pysyä. Treenien päätteeksi hurautettiin sitten Lapualle odottamaan seuraavaa päivää.

Eli sunnuntaille meillä oli varattu liput Provinssirokkiin Seinäjoelle. Tarkoitus oli vielä sunnuntaina tehdä tempaustreeni mutta aikeeksi jäi (ei huvita vieläkään treenata, ehkä huomenna).

Kuvassa oli eka artisti mitä käytiin katsomassa, Jenni Vartiainen. Mutta tätä me tultiin katsomaan!:

Eli Rammstein oli illan pääesiintyjä. Ja kyllä toimii!

Tuossa pieni näyte keikalta:

Lystiä oli, vaan arki koitti kuitenkin.

T KuulaAri

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Tyhjäkäynnillä jonkun aikaa

Moro!

Kisat takana ja ei mitään konkreettista tavoittetta lähiaikoina. Joten nyt levätään kisanostoista ja tehdään GPP- treeniä jonkun aikaa kunnes päätetään seuraavat karkelot.

Tänään oli seuran treenit ja alkuun normaalia jumppaa ja vähän keskivartalohallintaa. Sitten kevyenä sarjana low swing, clean, jerk, high pull, LC ja snatch. Kevyt siksi että tehtiin vaan 10 toiston settejä ja aina välillä laskettiin kuula maahan ja kerrattiin että mikäs oli minkäkin vaiheen/liikkeen pointti.

Seuraavaksi keskityttiin tempaukseen. Käytiin liike läpi vaiheittain Pietarin leirin oppien mukaisesti. Lopuksi koko suoritusta 2/2 min rauhalliseen tahtiin.

Sitten pieni puristus vaihe treeniin. Tehtiin alussa opeteltu 6 liikkeen sarja, mutta nyt vaan ilman taukoa. Treeni lopeteltiin vatsalihas settiin. Mukavasti irtosin hiki ja muutenkin mukavan tuntuinen treeni, ainakin mun mielestä!

T KuulaAri

EDIT myöhään illalla!

Vihdoin sain tään LC videon menemään Youtubeen. Tässä tulee 5 min setissä meikän rekordi tässä lajissa. Mä olen sitä vierastanut aina kun se on niin raskas, eikä tunne ole siitä paljon muuttunut. Mutta kyllä sitä on pakko alkaa treenaamaan. Tuossa linkissä on Suomi Cupin suoritus, eli LC 2 x 24 kg 5 min ja 40 toistoa (tekemässä allekirjoittanut ja Ville):

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized